Suomeen ei tarvita huumeiden käyttöhuoneita

Maanantai 10.1.2022 klo 19.04


Huumausaineiden käyttö on Suomessa kiellettyä. Huumeisiin liittyy merkittäviä terveysriskejä ja ne aiheuttavat haittaa sosiaaliseen elämään ja arjessa selviytymiseen. Lisäksi huumeista aiheutuu turvallisuusongelmia ja muita epätoivottuja lieveilmiöitä.

Siksi huumausainepolitiikan päämäärän pitää olla huumeiden käytön vähentäminen. Samalla on pyrittävä vähentämään tehokkaasti huumeiden käytöstä aiheutuvia haittoja.

Esimerkiksi päihdekuntoutukseen pitäisi motivoituneiden henkilöiden päästä nopeasti, jotta ihmisiä saadaan autettua irti huumeriippuvuudesta. Huumeiden käyttäjillä pitäisi olla helpot mahdollisuudet saada vaihdettua käytettyjä huumeiden käyttövälineitä puhtaisiin. Siten voidaan vähentää veriteitse tarttuvien sairauksien leviämistä.

Huumeiden käyttöhuoneita Suomeen sen sijaan ei mielestäni tarvita. Ajatus yhteiskunnan ylläpitämistä huumeiden käyttöhuoneista on vaikeasti yhteensovitettavissa sen kanssa, että huumeiden käyttö on maassamme säädetty rangaistavaksi ja käyttöä pyritään vähentämään. Aluevaalien vaalikoneissa kysytään kantoja huumeiden käyttöhuoneisiin, vaikka todennäköisesti niiden mahdollistaminen, jos siihen haluttaisiin ryhtyä, vaatisi lainsäädäntötoimenpiteitä ensiksi eduskunnalta.

Yhteiskunnan viestin huumeiden suhteen pitää tulevaisuudessakin olla selkeä: laittomat huumeet ovat aina vaarallisia, niitä ei kannata edes kokeilla ja huumeriippuvaisille on tarjolla apua niistä irti pääsemiseen.

Inna Kallioinen
OTM, kaupunginvaltuutettu ja Keskustan valtuustoryhmän puheenjohtaja, aluevaaliehdokas (kesk.)
Kerava

Kirjoitus on julkaistu Keski-Uusimaassa 10.1.2022


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini